Kävin alkukesästä hakemassa vanhempieni varastosta vanhoja tavaroitani. Pikkusiskoni mennessä naimisiin havahduin nimittäin siihen, että ehkä minunkin olisi haettava kaikki tarpeellinen romuni omaan kotiini. Pääasiassa suurimpia aarteitani ovat vanhat jo edesmenneestä Pollux-kirjakerhosta saamani hevoskirjat myös äänikirjat. Tavoitteellisena ja haasteita rakastavana ihmisenä tietenkin ajattelin, että on hyvä ajatus lukea kaikki yli 100 kirjaa, ennen kuin päätän mitä nillle teen.

Projektini alkoi hyvin. Valitsin sattumanvaraisesti kirjasarjan, joista halusin aloittaa: Hevoshoitolan sisarukset (Lauren Brooke). Innokkaasti jaksoin lukea kirjat 6-10 ja 15-17, kunnes alkoi tökkiä. Ymmärsin kyllä hyvin, miksi olin pitänyt kirjoista, silloin kuin olin varhaisteini. Ovathan ne vieläkin omalla tavallaan viihdyttäviä. Huomasin kuitenkin asioita, joihin en ehkä nuorempana ollut halunnut kiinnittää huomiota. Yksittäisinä kirjoina suurin osa kirjoista toimi kohtalaisesti, kuitenkin kun niitä alkoi katsoa kokonaisuutena huomasin, että ne ovat epäjohdonmukaisia. Enkä minä oikein tule toimeen epäjohdonmukaisuuden kanssa. 

Olen itseasiassa huomannut tämän saman ongelman koskevan monia sellaisia kirjasarjoja, joiden kirjoittaja pitää kirjojen määrää tärkeämpänä kuin laatua. Niissä törmää esimerkiksi sellaiseen, että henkilöt eivät vanhene samassa suhteessa kuin aika kuluu. Kirjoissa saattaa kulua monta vuotta, mutta silti henkilöt ovat samanikäisiä tai parhaassa tapauksessa vanhentuneet vuoden tai pari. Myös edellisten kirjojen tapahtumat saatetaan seuraavissa kirjoissa selittää eri tavalla kuin ne on kirjoitettu. Vaihtoehtoisesti voi myös olla, että unohdetaan kokonaan, mitä edellisesissä kirjoissa on tapahtunut ja näin ollen kirjasarjassa ei ole sellaista jatkumoa tarinalle kuin pitäisi. Yksi hyvä esimerkki tällaisesta hevoskirjasarjasta Hevoshoitolan sisaruksien lisäksi on Nummelan ponitalli -sarja. Myönnän lukeneeni siitäkin sarjasta suurimman osan, joten koen olevani oikeutettu arvostelemaan sitäkin. 

Joka tapauksessa palatakseni projektiini en tällä hetkellä usko, että saan sitä ikinä valmiiksi. Voi olla, että joudun päättäämään kirjojeni kohtalon lukematta niitä enää. Luovutettuani Hevoshoitolan sisarusten suhteen aloin kuitenkin lukea kirjaa nimeltä Ratsumies rajan takaa (Emma Raven). Kirja vaikutti aluksi sellaiselta, että pystyisin lukemaan sen taas. Olen nimittäin lukenut kyseisen kirjan monta kertaa aikaisemminkin ja ajattelin, että jokin syyhän siihen on ollut. Alku oli hyvä lukuunottamatta liian tarkkaa selostusta siitä, mitä joskus aikaisemmin oli tapahtunut, millä selkeästi viitattiin saman kirjailija aiemmin kirjoittamaan kirjaan. Onnistuin jopa uppoutumaan kirjaan ja se oli hyvää viihdettä. Päähenkilö oli samaistuttava ja jopa nautin lukemisesta. Pääsin viidenteen lukuun asti ennen kuin keskeytin lukemisen. Minua häiritsi, että päähenkilön 14-vuoden ikää korostettiin ei nyt alituiseen, mutta liikaa. Kuvittelin mielessäni henkilöt vanhemmiksi, sillä tapahtumien kulku soveltui mielestäni hyvin esimerkiksi 20- jopa 25-vuotiaan elämään, joten iän olisi puolestani voinut jättää mainitsematta tai sen olisi voinut mainita alussa kerran ja sitten unohtaa, mutta ei. Kirja on siis edelleen kesken, koska en tiedä jaksanko tai haluanko edes lukea sitä loppuun. 

Olen vähän pettynyt tämän hetkiseen tulokseeni. En haluaisi myöntää sitä, mutta voi olla, että tämä projekti on liian mahdoton onnistuakseen. Olen ehkä vain kasvanut ulos Pollux-kirjoista, mikä on tavallaan sääli. Muistan viettäneeni monia hyviä hetkiä noiden kirjojen parissa, nauttineeni niiden lukemisesta. Minua harmittaa, etten pysty siihen enää, mutta totuutta on turha kiistää. Ehkä olisi vain oikeudenmuikaista laittaa kirjat eteenpäin, jotta joku siihen kykenevä voisi nauttia niistä.